Suomalaiset haluavat suosia kotimaisia tuotteita, mutta ei hinnalla millä hyvänsä

Rahaa
Rahaa
16/05/2023

Suomalaiset haluavat suosia kotimaisia tuotteita, mutta ei hinnalla millä hyvänsä

Rahaa
Rahaa
16/05/2023
Oman maan kansalaiset pitävät aina toistensa puolia. Moni haluaa tukea myös kotimaisia yrityksiä ostamalla kotimaisia tuotteita. Tämä näkyi varsin hyvin esimerkiksi silloin, kun ensimmäiset iPhonet tulivat markkinoille. Kun joku ystäväpiiristä päätyikin Nokian sijaan ostamaan iPhonen, pidettiin tätä pahimmillaan jopa epäisänmaallisena tekona. Kotimaisista tuotteita pidetään myös laadukkaampina kuin ulkomaalaisia ja niistä ollaan senkin vuoksi valmiita maksamaan hieman enemmän.  

Pelaaminen suomalaisilla nettikasinoilla

Kotimaisten palveluiden ja tuotteiden suosiminen näkyy myös netissä. Tyypillisesti kuluttajat ostavat mieluummin kotimaisesta verkkokaupasta, kuin tilaavat ulkomailta samoja tuotetta. Suomalaiset haluavat pelata myös suomalaisilla nettikasinoilla. Moni kokee varmasti, että kun sivusto ja asiakaspalvelu on tarjolla suomeksi, on kasino myös luotettavampi. Nykyisin on tarjolla myös suomalaisia pikakasinoita, joissa pelaamaan pääsee hetkessä. Pikakasino tarkoittaa sitä, ettei pelaajan tarvitse täyttää rekisteröitymislomaketta, vaan hän pääsee omien pankkitunnusten avulla tunnistautumalla aloittamaan pelaamisen muutamalla klikkauksella. Pikakasinoihin pääsee tutustumaan tarkemmin osoitteessa suomipikakasino.com, missä kerrotaan tarkemmin suomalaisten pikakasinoiden tarjoamista eduista ja eroavaisuuksista. Usein suomalaisesta tuotteesta tai palvelusta voi joutua maksamaan enemmän kuin ulkomaalaisesta. Tämä ei päde kuitenkaan nettikasinoiden tapauksessa. Sekä ulkomaalaisille että suomalaisille nettikasinoille liittyminen on ilmaista. Pelaajan tarvitsee maksaa vain peleihin panostamisesta, joka maksaa yhtä paljon ulkomaalaisilla ja suomalaisilla nettikasinoilla.  

Kotimaista ruokaa arvostetaan

Monet suomalaiset arvostavat kotimaista ruokaa erityisesti sen tuoreuden ja laadun vuoksi. Suomalaiset käyttävät usein tuoreita paikallisia raaka-aineita, jotka antavat ruualle juuri oikean maun. Paikallisilta viljelijöiltä, joilla on toreilla tarjolla tuoreita tuotteita, ostetaan edelleen päivittäistarpeita mielellään ja näin ihmiset voivat tukea paikallistaloutta ja pääsevät samalla nauttimaan tuoreista raaka-aineista. Vaikka toreilla käyminen on vähentynyt torien kulta-ajoista, silti monet turvautuvat yhä torikauppiaiden valikoimaan niin Kuopiossa, Helsingissä kuin Vaasassakin. Torilta ostamisessa on säilynyt se oma tunnelmansa. Perinteiset ruokareseptit kulkevat usein sukupolvelta toiselle, ja ne ovat edelleen monien kotien perusruokaa. Yhä useammat ravintolat ja kahvilat tarjoavat ruokalistallaan paikallisia raaka-aineita, joten kuluttajat voivat nauttia ruokailukokemuksesta, joka tukee kotimaista elintarviketuotantoa. Moni ravintola mainostaa näyttävästi, että he hankkivat raaka-aineensa paikallisilta yrittäjiltä. Valitettavasti tämä nostaa usein hieman tuotteiden hintoja, mutta toisaalta moni on myös valmis maksamaan kotimaisuudesta hieman enemmän.  

Kotimaiset retkeilytavarat

Monelle retkeilyn ja vaelluksen harrastajalle luonnonläheisyys on keskeisessä roolissa. Tämä näkyy myös siinä, että haluavat tukea ympäristöystävällistä ja kotimaista tuotantoa. He suosivatkin usein kotimaisia retkeilyvarusteita, kuten esimerkiksi puukkoja, jotka ovat usein myös ulkomaalaisia laadukkaampia. Niiden tiedetään myös kestävän pidempään kuin ulkomailla valmistettujen vastineiden, ja ne kestävät paremmin myös kovia pakkasia. Suomalaiset puukot ovat yleensä käsintehtyjä ja niissä on ainutlaatuinen muotoilu, mikä saa ne erottumaan edukseen. Suomalaisten puukkojen terävyys on myös arvossaan. Ne pysyvät monen asiantuntijan mielestä terävinä pidempään ja niillä voi helposti vuolla kovia materiaaleja, kuten kotimaista koivua. Puukkojen lisäksi kotimaassa valmistetaan myös muita laadukkaita retkeilytarvikkeita aina ruokailutarvikkeista telttoihin ja makuupusseihin. Harvassa maassa on niin kylmiä ja pitkiä pakkasjaksoja kuin Suomessa, joten täällä on paljon paikallista osaamista talvivarusteiden valmistamiseen.   Kotimainen osto on ympäristöteko Paikallinen ostaminen on hyväksi ympäristölle monestakin syystä. Ensinnäkin paikallisten tuotteiden kuljetuskustannukset ovat alhaisemmat, koska niitä ei tarvitse kuljettaa pitkiä matkoja, kuten tuontituotteita. Kiinasta rahtaamisen aika tulee päättymään ajan saatossa, kun ihmiset alkavat kiinnittämään entistä enemmän huomiota ympäristöystävällisyyteen ja uusi teknologia mahdollistaa edullisemman tuotannon myös Suomessa. Monelle ympäristöystävällisyys liittyy nykyisin enemmän elämäntapaan, kuin valintakysymyksiin. Kotimaisten tuotteiden suosiminen vähentää kuljetuksista aiheutuvia päästöjä ja auttaa siten vähentämään elintarviketuotannon ympäristövaikutuksia. Lisäksi paikallisten tuotteiden ostamisen myötä käytetään myös vähemmän pakkausmateriaaleja, koska nämä tuotteet myydään usein irtotavarana eikä valmiiksi pakattuina. Tämä auttaa myös vähentämään pakkauksista ja kuljetusmateriaaleista syntyvän jätteen määrää, joka kaiken lisäksi usein päätyy syystä tai toisesta luontoon.

Paikallisen tuotannon ostaminen jää yhteisöön

Paikallisten viljelijöiden tukeminen ostamalla heidän tuotteitaan edistää paikallista taloutta. Sen myötä rahaa jää enemmän yhteisöön sen sijaan, että se kulkeutuisi ulkomaille. Myös arvonlisävero maksetaan tällöin paikalliselle yrittäjälle, joka puolestaan maksaa sen Suomen valtiolle. Tämä voi auttaa luomaan myös uusia työpaikkoja ja mahdollisuuksia paikallisesti, mikä lisää asuinalueen taloudellista vakautta ja kestävyyttä. Pienten yritysten tukeminen toimii myös esimerkkinä muille potentiaalisille yrittäjille, jotka etsivät ideoita yrityksen perustamiseen tai uudelle toimialalle siirtymiseen. Paikallisesti tuotettujen elintarvikkeiden ostaminen tarkoittaa myös tuoreutta. Kuluttajat hyötyvät siitä, että heillä on käytössään terveellisempiä ruokavaihtoehtoja, joissa ei ole lisä- tai säilöntäaineita. Näitä aineita esiintyy monissa jalostetuissa elintarvikkeissa ja jotka voivat ajan mittaan vaikuttaa haitallisesti terveyteen ja hyvinvointiin. Lisä- ja säilöntäaineista saadaan jatkossa varmasti lisää tietoa. Paikalliset viljelijät käyttävät yleensä kestäviä viljelykäytäntöjä, kuten kiertoa, kompostointia ja luonnollisia tuholaistorjuntamenetelmiä. Nämä kaikki auttavat edistämään terveempää maaperää, joka pystyy paremmin säilyttämään kosteutta ja suojaamaan satoa tuholaisilta ja taudeilta. Siinä jälleen yksi hyvä syy ostaa paikallisilta viljelijöiltä, jotka myyvät usein tuotteitaan paikallisilla toreilla. Hinta voi olla hieman korkeampi kuin marketissa myytävien ulkomaalaisten tuotteiden, mutta aina hinta ei ole kaikki kaikessa. Paikalliset viljelijät pitävät yllä myös ruokaturvaa ja saavat sen vuoksi myös tukia.  

Yhteenveto suomalaisten yritysten tukemisen eduista

Suomalaisten tuotteiden, palveluiden ja yritysten tukeminen tuo mukanaan paljon hyvää:
  • Paikallisesti tuotettujen tuotteiden ostaminen on ympäristöystävällinen ja kestävä valinta.
  • Paikallisten tuotteiden kuljettaminen saastuttaa vähemmän kuin tuontituotteiden ja käyttämällä vähemmän pakkausmateriaaleja voidaan vähentää jätettä.
  • Paikallinen tuotanto pysyy paikkakunnalla, ja rahat menevät paikallisille yrittäjille, minkä myötä alueelle syntyy uusia työpaikkoja ja mahdollisuuksia.
  • Tuoreus on taattu ilman lisä- tai säilöntäaineita ja kestävät viljelykäytännöt edistävät maaperän terveyttä.
 
Minimalismi kotona: Vähemmän sotkua, enemmän rauhaa
Opi kuinka minimalismi voi muuttaa kotisi ja elämäsi. E-kirja sisältää strategioita koon pienentämiseen ja organisointiin, jotta kotisi on hallittavampi ja rauhallisempi ilman tarpeettomia, tilaa vieviä asioita.
Ilmainen lataus
Valo ja lämpö: Näin käytät värejä ja pintoja energiansäästöön
Hyödynnä värien ja pintojen voima kodin energiatehokkuuden parantamisessa
Rahaa
Rahaa
Energiatehokkuus
Sisustaminen
Valaistus
Kestävä Kehitys
Kodin Vinkit
4 min
Väreillä ja pintamateriaaleilla on yllättävän suuri merkitys kodin valaistuksen ja lämmönhallinnan kannalta. Opi, miten oikeilla valinnoilla voit säästää energiaa, lisätä asumismukavuutta ja tehdä kodistasi ympäristöystävällisemmän – ilman suuria remontteja.
Elias Kakarainen
Elias
Kakarainen
Taloudellinen valmistautuminen elämänmuutoksiin, kuten lasten saamiseen tai muuttoon
Varmista taloudellinen turva ja mielenrauha elämän suurten muutosten keskellä
Rahaa
Rahaa
Talous
Säästäminen
Perhe
Muutto
Taloudenhallinta
4 min
Lapsen syntymä, muutto tai muu elämänmuutos voi mullistaa arjen ja talouden. Oikealla suunnittelulla ja ennakoinnilla voit rakentaa vakaan taloudellisen pohjan, joka helpottaa siirtymistä uuteen elämäntilanteeseen. Lue, miten varaudut muutoksiin fiksusti ja hallitset talouttasi pitkällä aikavälillä.
Ilona Haavisto
Ilona
Haavisto
Aseta realistisia ja motivoivia tavoitteita taloudellesi
Luo taloudellesi suunta, joka innostaa ja vie kohti tavoitteitasi
Rahaa
Rahaa
Taloudenhallinta
Säästäminen
Tavoitteet
Henkilökohtainen talous
Motivaatio
3 min
Taloudelliset tavoitteet auttavat sinua rakentamaan vakaamman ja vapaamman tulevaisuuden. Opi, miten asetat realistisia ja motivoivia päämääriä, jotka tukevat arkeasi ja pitävät sinut motivoituneena matkalla kohti parempaa taloudellista hyvinvointia.
Mikael Kaikkonen
Mikael
Kaikkonen
Opi aiemmista budjeteistasi ja paranna tulevia
Hyödynnä menneiden budjettien opit ja rakenna entistä toimivampi taloussuunnitelma
Rahaa
Rahaa
Budjetointi
Henkilökohtainen talous
Säästäminen
Taloudenhallinta
Tavoitteet
5 min
Aiemmat budjettisi kertovat paljon omista kulutustottumuksistasi ja taloudellisista tavoitteistasi. Kun opit niistä ja säädät suunnitelmaasi sen mukaan, voit tehdä tulevista budjeteistasi realistisempia, joustavampia ja paremmin omaa arkeasi tukevia.
Olivia Edberg
Olivia
Edberg
Suunnittele asuntolainasi lyhennykset elämäntilanteesi mukaan
Tee asuntolainastasi joustava ja turvallinen – suunnittele lyhennykset elämäsi rytmiin
Rahaa
Rahaa
Asuntolaina
Taloudenhallinta
Säästäminen
Korko
Henkilökohtainen Talous
3 min
Asuntolainan lyhennyssuunnitelma kannattaa rakentaa omien tavoitteiden ja elämäntilanteen mukaan. Lue, miten voit sovittaa lainanlyhennykset arkeesi, hyödyntää lyhennysvapaita ja tehdä päätöksiä, jotka tukevat taloudellista mielenrauhaa pitkällä aikavälillä.
Mari Salonen
Mari
Salonen
Luo rauhaa kotiin oikealla sisustustyylillä
Löydä sisustustyyli, joka tuo kotiisi rauhaa, tasapainoa ja hyvää oloa.
Asuinpaikka
Asuinpaikka
Sisustus
Hyvinvointi
Koti
Rauha
Vinkit
7 min
Koti on paikka, jossa mieli ja keho palautuvat arjen kiireistä. Oikeilla sisustusvalinnoilla voit luoda ympäristön, joka tukee rauhaa ja hyvinvointia. Lue vinkit, miten värit, materiaalit ja valaistus auttavat rakentamaan harmonisen kodin.
Elias Kakarainen
Elias
Kakarainen
Tee kodistasi valoisa ja ilmava kesäksi
Luo kotiisi kesän valo ja raikkaus pienillä, mutta tehokkailla muutoksilla
Asuinpaikka
Asuinpaikka
Sisustus
Koti
Kesä
Valaistus
Vinkit
3 min
Kesä on täydellinen aika keventää kodin ilmettä ja päästää luonnonvalo sisään. Opi, miten vaaleat sävyt, luonnonmateriaalit ja vihreät kasvit tuovat kotiisi ilmavuutta ja hyvää mieltä – ilman suuria remontteja.
Ilona Haavisto
Ilona
Haavisto
Tekstiilit, jotka luovat tyylisi: tyynyt, matot ja verhot
Luo kotiisi persoonallinen ja harmoninen tunnelma tekstiilien avulla
Asuinpaikka
Asuinpaikka
Sisustus
Tekstiilit
Kodin Tyyli
Vinkit
Design
2 min
Tyynyt, matot ja verhot ovat sisustuksen salaiset voimavarat – ne tuovat väriä, lämpöä ja yhtenäisyyttä jokaiseen huoneeseen. Tutustu vinkkeihin, joiden avulla voit rakentaa oman tyylisi ja tehdä kodistasi viihtyisän ja viimeistellyn.
Mikael Kaikkonen
Mikael
Kaikkonen
Joustava säilytys – ratkaisuja, jotka mukautuvat tarpeisiisi
Luo koti, jossa säilytys mukautuu elämääsi ja tekee arjesta sujuvampaa
Asuinpaikka
Asuinpaikka
Säilytysratkaisut
Kodin Sisustus
Järjestys
Muunneltavuus
Kestävä Elämäntapa
7 min
Joustava säilytys tuo järjestystä ja harmoniaa kotiin – olipa kyseessä pieni kaupunkiasunto tai tilava perhekoti. Tutustu ideoihin ja ratkaisuihin, jotka kasvavat ja muuttuvat tarpeidesi mukana, yhdistäen käytännöllisyyden ja tyylin.
Olivia Edberg
Olivia
Edberg